Kevät mietteitä ja kuulumisia

Keväällä alkaa ihana aika, kun mieli kirkastuu ja ajatus toimii kirkkaammin. Luonto herää ja herää ne kaikki omat suunnitelmat uuteen valoon. Niin ja näyttää se valo ne pimeätkin puolet asioista, ikävä kyllä. Vaikka valosta saa voimaa ja on pirteämpi olo, mua on vaan väsyttäny jo pitkään. Tääkö on se kuuluisa kevätväsymys? Mä en oo koskaan oikeen jaksanu uskoo kevätväsymykseen, koska silloinhan on ihanaa ja valoisaa ja kaikkee. Mut tottahan tuo voi olla näköjään.

Ikä tuo varmuutta

Uskon näin. Tässä kaikkea pohdiskelleena olen tullut siihen tulokseen, että kyllä se ikä vaan tekee kummasti itsevarmemmaksi. Ei enää tarvite turhia ujostella (vaikka ujo oon välillä silti), ei tarvitse näyttää koko ajan hyvältä jos ei jaksa ja mikä tärkeintä, ei tarvitse oikeesti enää miettiä miltä muiden silmissä näyttää, vaan voi näyttää just siltä mikä itsestä parhaalta tuntuu :D. Karrikoiden ei tarvitse miettiä muuta kuin omaa napaa. Mutta itselle on ainakin vaikeeta se oman itsensä ajattelu toisinaan ja sortuukin sitten helposti tekemään asioita niin että muilla on hyvä olla, mikä tietenkin on hyvä asia, mutta sitten unohtuu se että mikä on itselle se asia josta tulee hyvä olo. Balanssia hakee koko ajan ja näin vanhemmiten itselle on alkanut olemaan tärkeetä se, että joku välittää musta ja mun ajatuksista, enkä enää niele kaikkea ihan noin vaan. Välillä tekee mieli huutaa, "Hei mäkin olen täällä!" Hmm, onkohan mulla murrosikä..? :D

Ikä ja aika tuo haikeutta

Sitä joskus unohtuu muistelemaan menneitä. Tänä vuonna marraskuussa tulee 10 vuotta yhteistä eloa tuon Ukon kanssa ja jäinpä miettelemään mennyttä aikaa yhdessä. Paljon on koettu ja tehty yhdessä. Heräsi ajatuksia. Onko Ukko se sama mies johon rakastuin, miten itse on  muuttunut, miten parisuhde on muuttunut yms. Ja on ne muuttuneet, väkisinkin. En usko että kukaan/mikään ei muuttuisi 10:ssä vuodessa. No sitten rupesin miettimään, mikä on/ei ole muuttunut. Ja näin "peruspessimistinä" ensin tietty nousi mieleen kaikki ei niin hyvät asiat. Edelleenkään tuo Ukko ei tee kotihommia, ei pese pyykkiä, ei imuroi, pese lattioita, tee ruokaa (okei, osaa se soittaa pizza tilauksen ja tehdä valmisruokia :D), laita astioita, siivoa jälkiään. Mutta sitten tuli mieleen niitä hyviä asioitakin :). Ukko touhuaa lasten kanssa, hoitaa koiraa, kantaa kauppakassit kiltisti, on tehny remppaa, hoitaa lapsia, hoitaa autoon liittyvät asiat ja on yrittäny ainakin parantaa tapojaan mm. siivoamalla jälkiään ym. Mulle ei vaan aina kelpaa Ukon työn jälki *perfektionisti*. Mikä huvittavinta, Ukko jauhaa pojalle joka käänteessä, jos teet jtn niin teet kunnolla, joskus voisi herra käyttää omia oppejaan käytännössä :D. Ja kun mulle ei kelpaa aina lopputulos, on Ukko tullut siihen päätökseen, että on turha edes yrittää. Joten oravanpyörä on valmis, tadaa! No jos jotain ollaan molemmat opittu, niin se ettei anneta heti periksi oli asia kuin asia, ne puhutaan selviksi. Ollaan vaan niin pirun itsepäitä molemmat, että ei se ihan helppoo oo vääntää kättä :D. Pohdinnoissani ei siis ole ollut juurikaan päätä eikä häntää, plussia ja miinuksia löytyy, mutta lopputulos on silti se että ne kuuluu elämään. Mitään en vaihtais pois. Paitsi tietty voisin olla edelleen sen 10v nuorempi, mutta tällä elämänkokemuksella, ei paha ;). Haikeaksi ajan kulun tekee sekin, että tajuaa ajan menneen, asioiden muuttuneen ja ne ei tietty enää muutu. Nyt jaksaa taas toivon mukaan sitten katsoa tulevaan :).

Jumitus

Tiedättehän se tunne, kun jotain tartteis tapahtua, muttei tapahdu mitään ja ei oikeen itsekään tiedä mitä pitäis tapahtua? Muutamana päivänä on ollu tällanen fiilis ja alkaa ärsyttää kun ei sitten mitään tapahdu ja tajuaa, et ei hemmetti siinähän se koko päivä taas hujahti. Mulla on ihan selkeesti liikaa aikaa, koska nää mun pohdinnat kaikista asioista ei vaan lopu :D. Mä oletan että tällä hetkellä alkaa sisäistämään jo tän koko muutto jutun ja tajuamaan et hei näin tää on, elä sen kans. Kolahti oikeen kunnolla, kun katselin avoimia työpaikkoja ja löysinkin yhden jossa haetaan vakkareita ihan lähelle pk:iin. Sit sen tajus! Ei vitsit, mähän haen täältä töitä, tänne me sitten päädyttiin... Tästä seurasi tietenkin lisää pohdintaa. (Yllätys :D). Jäin miettimään haenko paikkaa, koska 

A: Siellä on lähes sukulainen pomona, 

B: En halua alottaa töitä elokuussa ja viedä Typyä hoitoon alle 1v, 

C: Kannataako edes hakea, kun olisin tulossa töihin vasta 2011, 

D: Poju ois samassa paikassa eskarissa.

Ja sitten alko ahdistaa...Miks mun tarvii miettiä näitä jo nyt?? Mä oon kotona siihen asti kun Typy täyttää kaksi ja piste. Oliskin niin helppoo käytännössä...Noh, paikan hakemista voi pohtia 20.4 asti.

Projekti: uusia kavereita

Tällainen alkakoon. Osasyy kevätväsymykselle on tämä, ei oo aikuista seuraa missään mulle päivisin, ellen lähde ystävien luo kauemmas. Ja ei sielläkään välttisti, koska niilläki on työt yms. Joten jotain tarttis tehdä. Mä oon vaan niin hitsin laiska lähtee aamulla aikaseen kökkii puistoon, eikä lähtemisessä mitään, mutta pikkuneitikin vetää sikeitä ysiin asti...Noh, ehkä tää tästä ja mulla on joskus ihan jotain elämäksikin kutsuttua :D.