14. kesäkuuta 2010

Uusille urille?!

Voitteko kuvitella, aika on rientänyt niin vauhdilla että mulla on äitiyslomaa enää jäljellä pari kuukautta :O. Tämä on pistänyt miettimään yhtä jos toistakin asiaa. Hoitovapaalla kun rahaa ei tule mitenkään ruhtinaallisesti, olen miettinyt eri vaihtoehtoja millä saisi lisätuloja. Töihin en haluaisi vielä palata, sillä suunnitelmissa on olla kotona ainakin siihen asti kun Typy tulee 2-v. Mietin vaihtoehtona ryhtyä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi ja hoitaa max 3 lasta omien lisäksi kotona. Mulla olisi mahis olla samalla kotona ja hoitaa ne omatkin, sekä kunta ostaisi ostopalveluna multa lapsille hoitopaikat, joten ei olisi vaivaa hommata niitä hoitolapsiakaan. Mutta kysymys kuuluu, haluanko? Totta puhuen en tiiä muuta kuin sen että haluan olla kotona.

Samalla on itänyt ajatus yrittämisestä, jos olisin yksityinen pph joutuisin kuitenkin hankkimaan y-tunnuksen ynnä muut omaan toiminimeen liittyvät jutut. Niin miksen sitten alkaisi yrittäjäksi? Siis kokonaan aivan toisella alalla? Pitkäaikainen haave on ollut perustaa oma ns. "käsityöpullakahvila" ja jos tietäisin että sellainen menestyisi, tekisin sen heti. Mutta jostain täytyy aloittaa, kun vain tietäisi mistä vai aloittaako ollenkaan? Pph-hommat olis helppo ratkaisu. Ystäväni on usuttanu alkamaan suunnittelee ja valmistaa koirien vaatetta sekä koulutusvaatteita koiraihmisille, mutta tiiä sitten onko niillekään kovaa kysyntää? Joten ehkä mä oon kuitenkin liian varovainen yrittäjäksi. Ääh, miks tää on näin vaikeeta? Eiks vois vaan päättää, et teen sen ja menestyn?

Noh, tää repii hiuksiI PääStÄ ja pohtii tätä sitten kesän ajan :D.

Ei kommentteja: