19. huhtikuuta 2010

Avautumista...

Heipparallaa! Ei oo oikeen ollu intoa/aikaa/voimia kirjotella. Meillä on Mosse sairastellu enemmän ja vähemmän. Kaveri sai jonkin ihme pöpön ja oksenteli kaksi yötä peräkkäin. Kaikki alko siitä kun sai possun kylkiluita ja alko samaisena iltana oksentamaan. Eli meillä ei valvota vauva vaan koira. Säikähdin toisena yönä tosissaan, kun Mosse oksensi sen seitsemättä kertaa ja oksu alko olee ihan punertavaa vaahtoa. Soittelin vaikka ja mihin saadakseni selkoa mistä vois olla kyse ja mihin ihmeeseen täällä tarttee mennä jos iso hätä tulee. Herätin kunnan ell:inkin...Onneksi loppuyöksi koira rauhottu ja sain sen seuraavana päivänä ell:iin. Ei onneksi ollut suolitukosta ja luutkin oli suurimmaksi osaksi jo sulaneet. Varsinaista syytä ei siis koskaan selvinnyt moiselle ykäämiselle. Mosse oli hieman ehtinyt kuivaa ja paino oli pudonnut 400g, mikä 6kg:sta on jo aika määrä. Nyt vedellään sitten ab-kuuria, mahansuojalääkettä ja pahoinvoinnin estolääkettä sekä RC:n intestinal ruokaa (törky kallis..) sen aikaa että vatsa normalisoituu. Niin ja tätä aiemmin käytiin ell:ssä silmätulehduksen vuoksi. Kyselin viimeisimmällä käynnillä allergian mahollisuudesta silmien oirehtimiselle, koska Mossen korvanpäihinkin oli ilmestynyt pienet ihan lialta näyttävät kohdat, jotka kutisi. Lääkärin mielestä korvien merkit viittaa allergiaan. Että sekin vielä, mä alan olee vahvasti barffauksen lopettamisen kannalla, koska en halua yksinkertasesti enää koskaan pelätä toisen hengen takia sen vuoksi että oon antanu luita syötäväksi. Sekä nyt pitäisi eliminoimalla alkaa selvittää mille tuo on allerginen...Ihan kiva että tällanenkin tähän rahapulaan tuli, mutta ei tullut mieleenkään jättää käymättä lekurissa ja hoitamatta Mossea kuntoon.

Eikä siinä tietenkään kaikki mitä meille voi tapahtua. Ukko kävi eräs aamu suihkussa ja meni alas sekä oli lähdössä koiraa viemään ulos. Ja kas meille oli tullut kevättulva. Kylppäri on suoraan eteisen yläpuolella ja katosta senkus vaan lorisi vettä. Jee, että voikin olla huono tuuri. No meillä kävi tekninen isännöitsijä, joku asiantuntija sekä putkimies toteamassa että eteisen katto pitää avata. Suihkun lattiakaivo vuoti jostain tiivisteestä kaivon ulkopuolelle ja tiputti veden eteiseen. Nyt sitten selvitellään mistä tarkalleen vuoto tapahtuu ja onko siellä jtn muutakin häikkää. Ja pahimmassa tapauksessa kylppärin kaivo on padottanut veden aiemminkin, mutta edelliset asukkaat on antaneet sen vain olla ja sieltähän voi siis löytyä hometta...Mikä mahdollisesti voi selittää koirankin allergiaoireet. Tulee väkisinkin sellainen fiilis, että onko väärin haluta perheelleen ns. parempaa. Kaikki remontointi on ollut turhaa jos täältä löytyy hometta ja jos löytyy me haetaan kyllä kaupan purkua. Me ei aiota asua asunnossa jossa on hometta ja onhan sellaisen asunnon jälleenmyyntikin aivan mahdotonta. Kylppäri oli käyttökiellossa pari päivää ja periaatteessa alakerran vessakin on puuttellinen käyttöön (kiitos entisten asukkaiden), joten olihan siinä kiva olla lasten kanssa kun ainut vesipiste oli keittiössä.

Joku miettii miksi ei olla valitettu myyjälle, no kyllä ollaan ja ne oli vaan valmiit riitelemään. Oltiin tekemässä reklamaatiota jo alakerran wc:stä, jos kylppäriin liittyen löytyy vielä jotain, niin se laitetaan samaan syssyyn. Ehei, ei me jäädä vaan odottelee, myyjä maksaa, hyvällä tai pahalla.

3 kommenttia:

TIINA kirjoitti...

no voi kurjuus. :( tsemppiä vaan kaiken keskelle. toivottavasti mossukka tulee pian kuntoon eikä hometta löydy.

Unknown kirjoitti...

Kyllä teitä nyt koetellaan. Näin ne ongelmat vaan kasautuu joskus. Jaksamista sinne ja tulehan vaikka kahville jos kaipaat seuraa.

LODE kirjoitti...

*phuuh* mikä murheenkryyni se ent.asukas.