13. joulukuuta 2010

Pientä kotiin

Jotain pientä on löytänyt tiensä meidänkin valkoisille seinille. Tällainen kyltti saatiin äiteeltä, kuulemma sopii meille hyvin :D. Löysi paikkansa eteisen seinältä.


Sekä pajusydän ja kaksi taulua koristaa meidän ruokapöydän päätyä. Tauluissa aikoinaan Pariisista ostetut mustavalkokuvat Riemukaaresta sekä Eiffel tornista. Pajusydän löytyi Kodin Terran ale-laarista.

Talvivaatetusta

Alet on parasta :). Lindexiltä löytyi uusi hieno takki Pojulle. Takissa mukana irrotettava mikrofleece, joten on sen kanssa vielä lämpimämpi. Vedenpitävyys 10 000mm. Koko on vielä aavistuksen reilu, mutta menee sitten ensi talvenakin. Ihan huippua että löyty edullisesti!

1. joulukuuta 2010

JOulu TuLLa JoLLoTTaA!


Siis ei voi taas kuin todeta, että kuinka nopeeta aika meneekään! Siis vain hetki ja meillä oli uunituore vauvan rääpäle kotona, jonka kanssa ihmeteltiin muuttolaatikoiden seassa elämää, tietämättä mitä kaikkea seuraava vuosi tuo tullessaan. Paljon hyvää, vaikkei ilman huonoakaan.

Pikku Prinsenssan 1vee päivät oli pari viikkoa sitten ja on nyt jo niin "iso" tyttö <3. Itse söpöläinen, joka  kovaa vauhtia tahtoo ja on näyttänyt hiukan jo todellista minäänsä heittäytymällä lattialle sen seittemän kertaa :D.
Niin ja syötiin muuten aivan törkeen hyvin onnistunutta synttärikakkua (vaikka itse sanonkin) :P. En ole leipuri ja yleensä kakkupohjat täykkäreistä lentää meillä seinään koristelu vaiheessa. Mut nyt täytyy sanoa onnistuneensa edes vähän :D.


Mitä muuta meille kuuluu?
Asunnon remppa on ollut rahavaikeuksissa jo pitkään ja yksi iso syy rempan seisahtumiselle on ollut ulkokaton remontti. Ja onneks maltettiin odottaa. Meiltä menee nimittäin ainakin kaksi sisäkattoa remppafirman piikkiin, toisesta tuli vedet sisään, toisesta työmiehen buutsi...Että sellasta. On siitä uudesta katosta sitten jotain hyötyä meillekin ;).

Alakerran wc on ollut isona kysymysmerkkinä kaikkine päivineen ja pari viikkoa sitten meni reklamaatio myyjille koskien sitä. Yllläri ylläri eivät halua sopia, joten tämä asia meneepi sitten sotkuseksi, enemmän tai vähemmän. Joko voitetaan tai sitten otetaan persnettoa pahimmillaan 10 000€. Kuulostaa mukavalta joululta eikö?

Jottei menis ny ihan märehtimiseksi, niin hauvauutisia. Mossen kanssahan ollaan nyt treenailtu toukokuusta lähtien agilityssa ja jotain jopa opittu :). Ystävä treenas Mossen kanssa ja kun ystäväni on agissa aivan eri sarjassa kuin minä, niin tämä pari toimi! Siis ois helppoo sanoo, että koirani on törppö eikä osaa mitään. Mutta....toisin on. Siis toi elukka on ihan eläin, meni just niinku piti ja KOVAA! Siis ei auta muu ku tän emännän alkaa treenaa sitten ihan aikuisten oikeesti. Mölliskaboihin mennään testaa 19.12 ja jos ei muuta ni tiedossa katsojille huumoripläjäys ku emäntä juoksee esteitä päin....

 Typyn kuvauksessa halusi tuo isompikin kuviin, siitä taitaa tulla isona lentäjä :).


Sellasta sekavaa meille, joulua odotellessa, panikoidessa joulukalenterin ylläreitten kanssa, pohdiskellessa joululahjoja ja -toiveita, muistellessa ystäviä ja tuttuja, sekä viimein myös rauhoittuen. Lisää hyviä uutisia tulossa lähempänä aattoa ;), kunhan suunnitelmat varmistuu.